torstai 30. elokuuta 2012

StampARTic & Marianne Design

Julkaisimme StampARTicissa tänään artikkelin Marianne Designista ja tätä artikkelia varten saimme käyttöömme leimasimia ja stansseja. Sain paketista Snoesjes leimasimen, vintageleimasimia, avain stanssin ja tekstistanssit. Tässä tuotoksiani näillä tarvikkeilla tehtynä. Muiden Design tiimiläisten tuotoksia pääset ihailemaan StampARTicin sivuilla.


005


008


015

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Askartelutapaaminen Loimaalla

Hei kaikki askartelijat!

Olen järjestämässä elämäni ensimmäistä kertaa 


Askartelutapaamista Loimaalle 
6.10.2012. klo 11-17

Kokoontumispaikkana on Loimaan seurakunnan Kaupunginkirkko (os.Turuntie 32)

askartelutapaaminen copy


Kaupunginkirkko sijaitsee ihan Loimaan keskustassa ja juna-aseman ja linja-autoaseman vieressä. Rautatieasemalta pääsee raiteen vieressä olevaa kävelykaistaletta pitkin suoraan kirkon pihalle.

Kirkon tiloissa alakerrassa on tilaa 20 innokkaalle askartelijalle.

Edit: olen saanut tilaan lisäpöydän , joten kaksi varasijoilla ollutta mahtuu myös mukaan.

Kokoontumiseen liittyvää infoa:


Kokoontumistilamme vieressä sijaitsee keittiö, joka on varustettu keittiökoneilla mm. mikroaaltouuni, kahvinkeitin, vedenkeitin, jääkaappi, joten eväiden säilytys sekä valmistus onnistuu. Kirkon lähellä sijaitsee myös Hesburger ja jonkin matkan päässä on myös Kotipizza, josta saa tilattua kotiinkuljetuksella.

Tarjoan osallistujille kahvia ja teetä ja jotain pientä purtavaa, mutta toivoisin, että jokainen ottaisi omaat eväät mukaan.

Osallistumismaksu on 3 euroa/osallistuja ja tällä maksulla katan kahvittelukuluja. Muita maksuja ei ole. Lähetän maksutiedot lähempänä tapahtumaa. 

Tapahtumassa on mukana myös 

Ohjelmana olen ajatellut demota Distress markereilla värittämistä sekä tapaamisessa on korttihaaste, jonka palkinnon sponsoroi Klemmarikellari.

Paikat ovat nyt täynnä!!!

Jos joku ei ilmoittautuneista pääsekään tulemaan niin toivoisin, että siitä ilmoitettaisiin minulle sähköpostitse.

Osallistujat:
4.Maissi
5.Merja
6. Minna
7. Karita
8. Kirsi-Mari
9. Hiipi
10.Minna
11. Monika
12. Mummeli
13. Eija
14. Seikku
15. Sari
17. Lumi-Tuulia
18. Maija
19. Jasu
20. Calle
21. Raija


Tämä tapaaminen on vain osallistujalistalla oleville! Valitettavasti rahkeet eivät riitä isomman väkimäärän vastaanottamiseen.

lauantai 25. elokuuta 2012

Intohimona Askartelussa

Tänään tuli käytyä jo pitkään odottamassani Intohimona Askartelussa ja siellä tuli otettua muutamia kuvia. Mukavia ihmisiä oli taas liikkeellä runsain mitoin ja oli kiva jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Askarreltuakin tuli vaikkei pöytäpaikkaa minulla tällä kertaa ollutkaan.

Tässä ensin kuva kattilahallista, jonka laitan tämän siksi, että löytäisin sinne tarvittaessa ensikin vuonna. Navigaattorini kun ei paikkaa tunne. Pienen kiertelyn jälkeen paikka kuitenkin löytyi.


001

Intohimona Askartelutapahtumassa on erityisen mukavaa se, että siellä on erilaisia pajoja askartelua varten, joista jotkut maksavat ja toiset eivät. Oikealla Fiskarssin paja, jossa valmistettiin Tri-Fold kortteja.

004

Heinin ja Maijun askarteluhetki

007

Fiskarssin pajalla Seija ja Joanna

009

Ja sitten kuvia tärkeimmistä ostoksistani

Heinikasta


013

Taitopuoti Paperinauhasta

015

ja Belles Scrapbooksista Smash kirja, johon aioin pitkästä aikaa alkaa tekemään skräppäystä


016


tiistai 21. elokuuta 2012

Joulukortti valkoisin koristein

Tämä joulukortti syntyi valkoisten koristeiden innoittamana. Olen viime aikoina hamstrannut valkoisia koristeita monestakin paikkaa joulukorttien tekoa ajatellen. Vitivalkoiset koristeet tuovat korttiin valoa ja tuovat samalla myös lumisen talven mieleen ja siitä pidän.


003

maanantai 20. elokuuta 2012

Vintagekortti valokuvasta 70-vuotiaalle

Tämän kortin tein syntymäpäiväsankarin valokuvasta ja kovasti kuului saaja tykänneen kortista :) Käytin siinä Priman Tea thyme sarjan papereita ja kiekurat ovat Priman Canvas resist Swirls setistä. Värjäyksen tein niihin Distress staineilla. Kiekuroiden päälle laitoin helmiä sekä Priman helmikiekuroista että Pearl makerilla.


004


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Koristeiden valmistelua

Ostin jokin aikaa sitten Priman Resist Canvas koristeita (Birds ja Swirls) ja eilen innostuin koristelemaan näitä koristeita. Alun perin koristeet näyttävät tältä. Kuviot eivät näy juurikaan valkoisissa koristeissa ennen värjäystä.


RESIST CANVAS BIRDS


Kun pääsin koristelemisen alkuun ei loppua meinannut tulla, koska niin kivaa se oli. Tein värjäykset Distress staineilla ja niiden hieman kuivahdettua vääntelin kuviota uuteen muotoon. Kuvion kuivuttua muoto pysyy aika hyvin. Kuivat kuviot koristelin hileillä, kimalleliimalla, Pearl makerilla, mikrohelmillä, helmen puolikkailla ja musteilla.


001

Tässä lähikuvia kuvioista:


003


004


007

perjantai 17. elokuuta 2012

Vintagejoulukortti

Leikkasin kaikki vintagekuva-arkkini pienemmiksi ja nyt ne mahtuvat kaikki pieneen laatikkoon. Niitä tulee siis myös enemmän käytettyä kun ovat niin helposti saatavilla. Tämän vanhanaikaisen tyylisen joulukorttiin tein pienen yksityiskohdan reunustamalla tekstileimasimen höyhenillä. Laitoin niitä monta kerrosta, jotta sain koristereunasta kivan pöyhkeän ja sain nousemaan sen kauniisti ylöspäin.


003

Edit: Tässä vielä kuva vintagekuva minilaatikostani ja koristelaatikostani, jossa on reissuja varten kuvioita leikattuna valmiiksi.



007


008

keskiviikko 15. elokuuta 2012

StampARTic on palannut lomalta

StampARTic on palannut lomalta ja julkaissut uuden haasteen tänään. Haasteena on tehdä kortti käyttäen stansseja. Itse tein jouluisen kortin Stamping bellan leimasimella ja väritykset tein Distress markereilla. Tänään julkaistiin myös uudet Design tiimiläiset, joten kannattaa käydä kurkkimassa StampARTicin sivuja.


005


lauantai 11. elokuuta 2012

Vintagejoulukortti

Joulukorttien tekeminen ilman kiirettä on mukavaa puuhaa, vaikka tuleekin aloitettua niiden tekeminen jo silloin kun joulusta ei ole tietoakaan. Tämä tunnelmallinen joulukortti syntyi viime vuonna hankkimistani Making Memoriesin Noel papereista. Hyvä puoli joulukorttien teon aikaisin aloittamisessa on myös se, että aiempien vuosien jouluisien paperien saldoa tulee hyödynnettyä ennenkuin uudet paperit löytävät tiensä kotiiini. Rusetin tein sideharsonauhasta. Rusetin teon jälkeen tuputin nauhaa musteenlevittimellä ja lisäsin myös kimalleliimaa päälle.


007

perjantai 10. elokuuta 2012

Autokortti miehelle

Tein tämän simppelin kortin autoilevalle miehelle. Paperit ovat Bo Bunnyn Camp-A-Lot paperikosta, mikä sopii mainiosti miesten kortteihin. Koristeiksi laitoin haaraniittejä ja oikeaan reunaan leikkasin ruohon, mitä löytyy myös kuvasta. Paperikko ja koristeet ovat Paperellasta.


001

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Onnittelukortti äidille

Tein tämän värikkään vintagekortin äidilleni. Käyttämäni paperit ovat Papermanian Happy Days paperikosta.


vintagekortti

tiistai 7. elokuuta 2012

Säilytyslokerikko pienille koristeille

Sain jokin aikaa sitten syntymäpäivälahjaksi tällaisen hienon säilytyslokerikon, jota myydään Paperellassa. Olen sitä innolla täyttänyt ja nyt on pieni laatikollinen eyelettejä, haaraniittejä, pieniä koristeita ja nappeja tyhjennetty.

Pienten koristeiden laatikot vievät monesti yllättävän paljon tilaa, jos niitä on paljon. Nyt ne kulkevat mukanani paikasta toiseen ja testasin myös sitä jos laatikko kellahtaa nurinpäin useamman kerran. Tuloksena oli, että yksi ohuemmasta päästä oleva koriste oli vaihtanut paikkaa, joten tämä sopii erinomaisesti tarpeisiini. Paperellasta näitä löytyy kahta kokoa 18 paikkainen ja 36 paikkainen.


011_1207_395


005


011

Tässä vielä kuva lukko systeemistä, josta pidän kovasti.


009


lauantai 4. elokuuta 2012

50-vuotis kortti naiselle

Tein tämän kortin naiselle, joka harrastaa puutarhanhoitoa. Kakkupaperin stanssasin Cheery Lynn Designsin English Tea Party stanssilla ja kukkakranssin Memoryboxin Catalina Wreath stanssilla. Paperit ovat Pion Designilta. Osallistun tällä kortilla It's all about Vintage #24 haasteeseen, jonka haasteessa tuli käyttää kakkupaperia.


005


torstai 2. elokuuta 2012

Loimaalla Rompepäivät


Logo


Tämän viikon lauantaina 4.8. järjestetään Loimaalla Rompepäivät, johon on tulossa myös Klemmarikellari

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kiitoskortti

Ahkeran työn jälkeen on aina kiitos paikallaan ja tein tämän kiitoskortin ihmiselle, joka auttoi kotini sisustustöissä ahkeralla työpanoksellaan. Laitoin korttiin kukat ihanan piristävillä kukkanapeilla (Ww: nappilajitelma red flowers) sekä lehdet tein Nellie Snellenin Rose leaf medium kuvioleikkurilla sekä kohokuvioijalla. Tämä leikkuri on kevyt käyttää ja lehtiä hieman kostuttamalla saa kauniin vahvan kohokuvioinnin. Jos jättää lehdet kostuttamatta niin tulos on kevyempi, mutta myös kaunis. Kukkien alle leimasin Technique Tuesdayn Verbose leimasimella Distress markereista väriä ottamalla. Paperit ovat Bo Bunnyn Little Miss paperikosta. Kaikki tarvikkeet Paperellasta.


002