lauantai 25. elokuuta 2012

Intohimona Askartelussa

Tänään tuli käytyä jo pitkään odottamassani Intohimona Askartelussa ja siellä tuli otettua muutamia kuvia. Mukavia ihmisiä oli taas liikkeellä runsain mitoin ja oli kiva jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Askarreltuakin tuli vaikkei pöytäpaikkaa minulla tällä kertaa ollutkaan.

Tässä ensin kuva kattilahallista, jonka laitan tämän siksi, että löytäisin sinne tarvittaessa ensikin vuonna. Navigaattorini kun ei paikkaa tunne. Pienen kiertelyn jälkeen paikka kuitenkin löytyi.


001

Intohimona Askartelutapahtumassa on erityisen mukavaa se, että siellä on erilaisia pajoja askartelua varten, joista jotkut maksavat ja toiset eivät. Oikealla Fiskarssin paja, jossa valmistettiin Tri-Fold kortteja.

004

Heinin ja Maijun askarteluhetki

007

Fiskarssin pajalla Seija ja Joanna

009

Ja sitten kuvia tärkeimmistä ostoksistani

Heinikasta


013

Taitopuoti Paperinauhasta

015

ja Belles Scrapbooksista Smash kirja, johon aioin pitkästä aikaa alkaa tekemään skräppäystä


016


5 kommenttia:

Merkku kirjoitti...

Hyvät ostokset!
Mulla on myös tuollainen Smash book. Ne on ihania!

Pöydän kulmalla näpertelijä kirjoitti...

Minä en ole ikinä oikein innostunut skräppäämisestä, mutta tuo Smash on kolahtanut kunnolla. Hauskoja hetkiä kirjan parissa.

Unknown kirjoitti...

Oli tosi kivaa viettää päivää kanssasi! Ensi vuonna uudestaan ;). Mukavaa viikon alkua!!

Maissi kirjoitti...

Kuin myös Seikku! Kiitos seurasta! Mukavaa viikkoa myös sinulle :)

maiju kirjoitti...

Kivoja kuvia... Minäkin ostin tuon samaisen Smash bookin.... ja tietenkin pinkin ;)