keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kortti 18-vuotiaalle

Tämän kortin tein tilauksesta 18-vuotta täyttävälle neitokaiselle. Kuva on Imagine and do:lta ja sen olen värittänyt Distress markereilla.




maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tekstuuritekniikat-kurssin satoa

Eilen sain valmiiksi Maikkiksen ohjaaman Tekstuuritekniikat-kurssin vihon kannet ja tämännäköiset niistä syntyivät.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Askartelupirtillä

Vietin eilisen päivän Askartelupirtillä Tampereella Murikka-opistolla ja sain otettua muutamia kuviakin tapahtumasta. Päivän aloitin Maikkiksen ohjaamalla Tekstuuritekniikat kurssilla, josta pidin kovasti. Olen vielä hieman tuunannut tekemiäni vihon kansia ja huomenna postaan lopulliset kuvat niistä. Kiitos Maikkikselle kivasta kurssista ja mahtavasta päivästä kaikille tutuille ja uusille tuttavuuksille!



Maikkis




Oma tekeleeni alkuvaiheessa



Taru ja Minna työn touhussa kurssilla





Tässä vielä joitakin ostoksiani

Paperellasta



Dekoretesta


Paperilohikäärmeestä




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Flower exploding box

Innostuin nähtyäni Penny Blackin sivuilla exploding box kortin tutoriaalin ja päätin kokeilla sitä. Käytin Flower gallery setin leimasimia. Tämä kortti oli kyllä niin kiva tehdä, että taidanpa tehdä tänään vielä toisenkin sellaisen vähän eri teemalla. Kortti on sitä kiva, että sen voi taitella 10x15 kortin kirjekuoreen ja lähettää postissa.

I got excited about the Spring exploding box tutorial from Penny Black's blog pages and decided to try it out. This was so nice to do that I just to make some more :)










perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisvieminen

Tuunasin mignon munan kehikon pirteäksi ja nyt se sopii kivaksi pikku viemiseksi kyläreissulle.






Hyvää pääsiäistä kaikille blogini lukijoille ja vierailijoille!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vintagepääsiäiskortit

Eilen tein kaksi pääsiäiskorttia aikalailla viime tingassa ja tämän näköiset niistä sitten tulivat. Sekä paperit että kuvat ovat Graphic 45 Sweet sentiments sarjasta (Perfect petals ja Easter greetings).






sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Myytävänä vähän käytettyjä ja muutamia käyttämättömiä askartelutarvikkeita

Varaukset otan vastaan sähköpostitse maissi01 (at) gmail.com osoitteeseen ja hintaan lisätään postikulut painon mukaan. Voit laittaa kommentin tämän postauksen alle, mutta varaukset teen vain sähköpostitse. Tavarat lähetän kun näen maksun saapuneen. Maksua odotan kolme arkipäivää varauksen jälkeen. Kun varaat tavarat, ilmoitathan samalla osoitteesi. Minimitilaus on neljä euroa. 

Laitathan osoitteesi ensimmäiseen sähköpostiin!


Voin toimittaa tilauksen myös lauantaina 26.4. Askartelupirtille


Puukantaiset leimasimet Elzybells

Leimasinten koot esim. Holding hands 4,5 cm x 4,3 cm, Girl in the car 5,5 cm x 3,2 cm Hinnat 4 e/kpl tai 10 e/3kpl. Menevät kirjekuoressa jos ostoksissa ei ole muita tarvikkeita, muuten pakettina.



Vasemmalta ylhäältä: Easter chick, Girl in the car, Winter song
Vasemmalta alhaalta: Flower girl, Daisy canopy, Holding hands ja Princess



Penny Blackin ja Stampabilities leimasimet 4 e/kpl Penny Blackin leimasimet myyty



Sharing a secret, Angel heart ja Relaxing Bubbles
Suurimman leimasimen koko n 9 cm x 7,5 cm ja matalimman 6 cm x 5 cm, vaativat pakettipostituksen



Tim Holtz Sizzix Bigz stanssi (Stanssi leikkaa ehjän sydämen, koristeellisen sydämen, kruunun ja siivet) Vaatii pakettitoimituksen jos tilauksessa on muuta. Myyty

13 e



Sizzix Bigz stanssi Flowers 3d (kaksi erikokoista kukkaa) Vaatii pakettitoimituksen jos tilauksessa muuta.

13 e Myyty



Nauhat



Ric rac nauhat: ruskea 1 m 1 e, sininen 1 m ja vihreä 0,75 m 1,5 e yht., raidallinen nauha 1 m 1 e Varattu, vihreä pom pom nauha 0,5 m ja tummanpun. pilkkunauha 0,9 m 1,5 e, ruskea kiiltäväpintainen god jul nauha 1,5 m 1 e

Leimasimet

Vilda stamps V430 (mounttaamaton) 3 e Myyty, Stamping Bella (mounttaamaton) Dogwalkabella 2,5 e, WeR akryylileimasimet Score 1 e



Hänglar & Stänglar (ez-mountatut) 5 e kpl

poika, keiju ja tyttö




Kukat
(tässä kohtaa nopeat syövät hitaat, koska toisissa pusseissa on enemmän kuin toisissa ja hinta on silti sama)



1.-3. Keskimmäisen pussin hinta on 1 e (pussissa on vähemmän kukkia kuin reunimmaisissa),  muut 1,5 e
1. pussi Myyty




4.-7. 4. ja 6. pussi 1,5 e ja 5. ja 7. (sisältävät vähemmän kukkia) 1 e pussi 4. pussi myyty

Pikkutilpehööripusseja (sisältävät timangeja, nappeja, haaraniittejä ja eyeletteja) 1,5 e pussi yht. 3 pussia tarjolla, sisällöt samankaltaisia, Tarrakoristeet 1 e, pullossa kukat ja tähdet (voidaan pussittaa postitusta varten) 2 e Pullo myyty



Tässä toinen kuva samoista tuotteista




Magnolian mökkileimasin (mounttaamaton) 4 e koko n. 11,2 cm x 8,6 cm myyty



Eyeletit kukka 2 e ja vaaleat 1 e, pienet pallot 0,3 e



Koristepusseja 1 e kpl

Kuuset ovat vihreitä ja vasemmassa reunassa on koiraeyeletteja



Kort & Godtin ezmountattu leimasin 3,5 e Varattu



Penny Blackin puukantaiset leimasimet, vaativat pakettipostituksen Kummatkin myyty



Helmikirjat 4 e kpl



Nyt ei tule enää lisää myytävää.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Askartelukirppis huomenna

Hei muistakaahan, että huomenna on Askartelukirppis Paperilohikäärmeen uusissa tiloissa Tampereella (os. Näsilinnankatu 23) klo 12-16!

Mukanani on paljon vähän käytettyä askartelutarviketta mm. leimasimia, leikkureita, lehtiä, koristeita ja papereita.

Tervetuloa moikkaamaan ja shoppailemaan!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Romanttinen ylioppilaskortti

Olen ollut viime aikoina keväisellä mielellä kuten varmasti moni muukin auringon paistaessa ja lämmittäessä ilmaa. Paperit tässä kortissa ovat Pion Designilta ja Studio Lightin Shabby chic kuvan ostin Paperellasta.

I made agraduation card with shabby chic style. I used papers from Pion Design and the shabby chic picture is from Studiolight.




sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kaksi rippikorttia tytöille

Innostuin loppuviikon aikana tekemään kaksi rippikorttia samalla leimasimella. Tyttöleimasin on Saturated Canaryn leimasin ja kuvan olen värittänyt Distress markereilla. Taustaristikon olen leikannut Spellbindersin uudella stanssillani. Sinisessä kortissa värit ovat luonnossa kirkkaammat, mutta en jostain syystä saanut kuvatessa niitä esille.

I made some confirmation cards this weekend and used wonderful stamp from Saturated Canary.




torstai 3. huhtikuuta 2014

Mixed media tyylinen onnittelukortti

Viime aikoina elämäni on ollut kovin hektistä ja nyt sain blogiini vihdoin jotain esiteltävää. Tein tämän kortin kokeillakseni jotain uutta korttiaskarteluissani ja varmasti tämä tulee jakamaan mielipiteitä siitä onko tämä onnistunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi kannattanut jättää keltaiset rajaukset papereista pois. Ne ovat mielestäni liian näkyvässä roolissa.





Käyttämäni värit ovat Gelatos värejä sekä Faber-Castellin Big Brush tusseista. Leimaukset olen tehnyt Stampers Anonymousin ja Vilda stampsin leimasimilla.