Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paperilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paperilla. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. marraskuuta 2014

Herkkää tunnelmaa tagikortissa

Paperillan blogissa julkaisin juuri kuvan tagikortista, jonka tein jokin aikaa sitten. Tässä olisi teko-ohjeet tuohon korttiin.




Herkän tagikortin luomisessa on syytä kiinnittää huomiota pienten keveiden yksityiskohtien luomiseen isojen linjojen sijaan. Pysy värivalinnoissasi rauhallisella ja monotonisella linjalla, jotta saat luotua eheän ja herkän tunnelman korttiisi.




Aloita kortin tekeminen koristelemalla tagi sabluunan avulla muotoilupastaa käyttäen. Lisää pastan kuivuttua muutamia tarratimantteja liimaten kauniiksi yksityiskohdiksi.




Suihkuta kevyesti mistejä tagin pintaan. Tässä taustassa olen käyttänyt kahta eri suihketta turkoosia ja keltaista väriä. Olen lisännyt väriä kahteen kertaan ja kuivannut tagin välillä. Näin väritykseen on tullut hieman enemmän kolmiulotteisuutta. Leimasinkuvan leimasin vanhan kirjan sivulle ja väritykset tein Prismacolor Premiumeilla.


Tein tagin täysin valmiiksi ennenkuin liimasin sen korttipohjaan kiinni. Kaikki tagissa käyttämäni värit tukevat toisiaan. Yhtä väriä on aina useammassa paikkaa esim. pohjassa, leimasinkuvassa ja kukissa.

Tarvikkeet:

Leimasin: Chocolate Baroque Peony
Muut: Versafine Onyx Black muste, Archival ink Coffee muste, akryylipala ja Prismacolors Premium värit, vanhan kirjan sivu, harsoa, sabluuna, kohopastaa, kuumailmapuhallin,  liimaa, Prima Color Bloom Spray Soft pastel teal ja -sunshine suihkeet, sakset, musteenlevitin. 

maanantai 20. lokakuuta 2014

Syksyinen lehtikortti

Julkaisin juuri Paperillan blogissa kuvan valmiista lehtikortista ja nyt julkaisen siihen teko-ohjeet omassa blogissani.


Isoilla lehtileimasimilla voi kortteihin saada kerroksellisuutta maskaamalla ja luomalla väreillä kontrastia lehtiin. Alemmissa lehtikerroksissa tummat lehdet luovat korttiin syvyyttä ja vaaleilla väreillä saat aikaan ilmavuutta.




Aloita maskaaminen leimaamalla lehtikuvio suttupaperiin ja leikkaa kuvio irti hieman leimauksen ulkoreunojen sisäpuolelta.




Leimaa sama lehtikuvio pohjapaperiin mistä leikkasit juuri lehtikuvion. Tämän jälkeen paina leikattu kuvio juuri leimatun kuvan päälle ja leimaa päälle toisella leimasimella. Poista leimauksen jälkeen maskauspaperi.





Aloita väritys Faber Castellin Gelatos väreillä vaaleimmasta sävystä (Butter cream) ja vedä viivoja lehden tyvestä kohti kärkeä. Levitä väriä sormella. Siirry sitten tummempiin sävyihin  (Lemon ja Mango) pienentäen samalla hieman väritettävää aluetta. Levitä jokainen väri heti värin laittamisen jälkeen. Keskitä tummimmat sävyt aivan lehden tyveen (Tangerine ja Chocolate). Tammenlehden olen värittänyt sävyillä Butter cream, Lemon, Pistachio ja Chocolate.





Pohjakuvien värityksen jälkeen voi pohjapaperia piristää pienillä täplillä suihketta ottamalla pullon auki ja tiputtelemalla väriä.





Erilaisilla sabluunoilla saa kivoja pintatekstuureita papereihin ja niiden avulla voi myös luoda korttiin tunnelmaa. Kuvan ylimmäisen lehden liimasin ensin ekokartongille, väritin sen (myös hieman tehostaen vihreällä ulkoreunoja) ja taivutin muotoonsa. Lehden päälle sirottelin hieman kohojauhetta. 




Kuvan alle on kiva laittaa hieman elävää pintaa ja koristeita. Samalla tummensin hieman musteella harsoa ja kohopastaa.

Leimasimet: Stampendous Jumbo Cling Rubber Leaves
Muut: Versafine Onyx Black muste, Archival ink Coffee muste, akryylipala ja Faber Castell Gelatos värejä, Frantege color fragments, vanhan kirjan sivu, harsoa, sabluuna, kohopastaa, kohojauhetta, kuumailmapuhallin,  liimaa, suihketta, sakset, musteenlevitin. 


Valmiin kortin näet Paperillan blogista!



lauantai 23. elokuuta 2014

Linkki väritystekniikkaan

Kokeilin uutta väritystekniikkaa. Käykääs kurkkaamassa minkälainen tekniikka on kyseessä Paperillan sivuilta.


torstai 24. heinäkuuta 2014

Leimailua akvarellitekniikalla

Tein Paperilla-lehden blogiin artikkelin lintukortista ja täällä ajattelin hieman valaista akvarellitekniikkaa niille joille se ei ole vielä entuudestaan tuttu.




Leimauksen tein näillä välineillä (Distress markereilla) ja Cansonin Imagine Dessin Blanc leimailupaperille. Väritin tusseilla suoraan leimasimeen, kun kaikki haluamani värit olivat leimasimessa, suihkutin sitä hieman mini misterillä (vettä). Mitä enemmän laittaa kosteutta sitä suttuisemmaksi kuva tulee.




Kosteutuksen jälkeen painoin kuvan paperiin huolellisesti ja nostin leimasimen pois. Kuva oli kuivumisen jälkeen valmis.




Jos haluat nähdä minkälaisen kortin tällä kuvalla tein, niin käyhän kurkkaamassa Paperilla-lehden blogiin.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Ylioppilaskirjekuorikortti

Julkaisin Paperilla-lehden blogissa ohjeet tytön ylioppilaskirjekuorikortin tekoon ja täältä löytyvät ohjeen pojan kirjekuorikorttiin.



Tässä käyttämäni materiaalit, kirjekuoren tein WeR Memorykeepers Envelope Punch Board taittotasolla.




Kirjekuoripohjan tehtyäni tuputin mustetta taitoskohtiin ja reunoihin. Tämän jälkeen ompelin etukanteen raamit.



Ompelin kaikkiin journaling kortteihin myös koristusta reunoihin.



Asettelin kaikki koristeet niin, että korttiin tulee selkeä keskikohta, johon silmä osuu. Tärkeää on myös sitoa elementit toisiinsa.



Sisäkortista tein aika yksinkertaisen.




sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Perhoskortin teko-ohjeita

Eilen Leimailutaivaassa demoilin perhoskortin tekoa ja erityisesti sitä, miten sabluunoita voi käyttää myös perhosten tekoon uudella tavalla.

Tässä kuva käyttämistäni välineistä








Värittelyissä käytin myös Faber-Castellin Big Brush kyniä, joilla syvensin varjoja.







Paperina käytin kraft ekokartonkia, jolle piirsin sabluunan läpi perhosen pieni pala kerrallaan ja pehmensin reunoja sormella ennenkuin jälki kuivui. Kannattaa kokeilla kynää ensin huomaamattomaan paikkaan, koska se ei toimi kaikilla pinnoilla (ei leviä).  Pohjavärityksen perhoseen tein Gelatos väreillä ja sormella levitin väriä sen paperille laittamisen jälkeen. Kun varjostukset olivat valmiit, leikkasin perhosen irti ja laitoin hieman liimaa siipiin. Tämän jälkeen laitoin Distress glitteriä liiman päälle ja ravistin liiat glitterit pois. Viimeisenä taittelin perhosen siivet ja liimasin tarratimantit kiinni.





Paperilla-lehden blogista löytyy kuvia Veeran demoilusta ja Elinan kurssista sekä kuulumisia Leimailutaivaasta!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pääsiäismunan koristelua

Pääsiäinen on jo tulossa ja se tulee aina mieleeni kun ilmat lämpenevät ja kevään tuoksu tulee nenääni. Paperilla-lehden blogissa esittelin tämän pääsiäismunan pohjustavat työt ja täällä ajattelin esitellä koristelun teon vaiheet.




Aivan ensiksi valitsin erikokoisia keltaisia, valkoisia, oransseja ja ruskeita kukkia. Mallin näihin väreihin otin suurimmasta kukasta, joka määritteli aika pitkälti muiden kukkien värit. Ruskea väri sopii hienosti täydentämään ja rauhoittamaan muuten kirjavaa kukkamerta. Valitse ensin yksi pääkukka ja muut kukat, jotka ovat pienempiä kuin pääkukka. Käytä isoja kukkia harkiten ja pieniä kukkia tilkkeenä.




Lisäsin hieman ruskeaa tylliä ja niintä tekemään ilmavuutta asetelmaan. Ilmavuus on isommissa asetelmissa tärkeää, jottei se muodostu liian raskaaksi. Leikkasin tyllistä pieniä neliöitä ja otin kiinni sormilla neliön keskeltä, laitoin kukan tyven koloon liimaa ja tungin tikun avulla tyllin koloon tiiviisti.




Niintä revin pienen määrän, mytistin sitä käsissäni ja liimasin paikoilleen. Vanhensin munan reunoja lisäämällä hieman mustetta kylkiin. Tämän olisi toki voinut tehdä hieman aiemminkin ;) 




Pääsiäismunan sisälle laitoin hieman niintä ja suklaamunia. Nyt pikkulahja on valmis vietäväksi.


tiistai 11. helmikuuta 2014

Kortin teko-ohjeet leikekuvakortin tekoon

Sain jokin aikaa sitten pyynnön näyttää miten käytän leikekuvalappuja korteissa. Olen käyttänyt niitä viimeisen puolen vuoden aikana paljon eikä innostus näytä laantumisen merkkejä. Paperilla-lehden blogissa opastin perusasioita asetelman tekoon, joka tässäkin kortissa on pääosassa.

Paperit käsittelen lähes aina mustetta tuputtamalla reunoihin ja vanhentamalla reunan saksien nurjalla puolella (ressaamalla).


Tässä pyörittelin pääkuvaa eri paikkoihin, jotta sain kuvan mihin se sopii ja mihin ei. Tämän jälkeen otin muut kuvat mukaan ja asettelin niitä.




Kun sopivat paikat löytyivät laitoin kuvien alle liimaa tai kohoteippiä riippuen siitä miten edessä (ylhäällä) niiden paikat olivat. Paksuimman teipin sai alleen suurikokoinen ruusu.




Pääkuvan kiinnitin viimeisenä, mutta pidin sitä sommittelun takia oikealla paikallaan.



Huomasin, että korttini kuva painottuu hieman liiaksi oikealle ja matalalle, joten painoa tarvittiin hieman lisää vasempaan ylänurkkaan. Lisäsin keveyttä korttiin myös harsoilla.



Tässä valmis kortti, johon lisätty painoa vasempaan yläkulmaan.




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mekkokortti

Sain Sizzixiltä kauniin mekkostanssin ja tein sillä useamman mekkokortin. Tarkemmat tiedot stanssista ja muiden mekkojen teko-ohjeita löydät Paperilla-lehden postauksestani.





Mustan mekkokortin teko-ohjeet kirjoitin teitä varten tähän.



Leikkasin ensin mekkostanssilla mustan mekon ja liimasin sen valkoiseen värityspaperiin. On tärkeää, että kuva on liimattu tiiviisti paperiin.



Väritykset tein Distress markereilla.




Väritin kaikki alueet ennenkuin aloin levittämään niitä vesisäiliösiveltimellä. Laitoin väriä vain yhteen sivuun/kulmaan, jotta vaikutelma värien tummudesta ja valkeudesta säilyisi. Pyyhin väriä aina välillä pois suttupaperiin, jotta valkoinen pysyisi valkoisena.




Lopuksi laitoin Pearl makerilla helmiä pukuun ja kimalletta paperin reunoihin sekä lisäsin kukkia.




perjantai 3. tammikuuta 2014

Ikonikortteja

Mukavaa perjantaita kaikille! Paperilla-lehden blogissa esittelin valmiita ikonikorttejani ja ajattelin näyttää teille miten sellainen minun kohdallani syntyi. Tarvitset lehtikultaa (Stamperie), lehtikulta liimaa (Stamperie Colla per Doratura), Mod podge matte liimaa, siveltimiä, ekokartonkia ja decoupage kuvia (Stamperie). Lehtikulta reagoi vesiliukoisten liimojen kanssa, joten Mod Podge ei sovi lehtikullan kiinnittäjäksi.



Kiinnitin ensin kuvan Mod Podgella ekokartonkiin (vahva kartonki on hyvä) sekä ala- että yläpuolelta. Annoin kuvan kuivua ja sillä aikaa aloin kiinnittää lehtikultaa. Lehtikullan kanssa saa olla tarkkana, koska se on hyvin haperoa ja hajoaa helposti. Ei kannata ottaa esille kuin yksi arkki kerrallaan. Sen kanssa voi olla hyvä käyttää pinsettejä, koska se tarttuu helposti sormiin jos sormissa on vähänkin liimaa. Revi varovasti lehtikulta arkista siivu ja laita ohut kerros lehtikulta liimaa yhteen reunaan tarkasti. Jos liimaa on liian paljon jää möykky näkyviin ja jos taas liian vähän se ei ota kiinni. Liima on hitaasti kuivuvaa, joten aikaa sen laittamiseen on enemmän kuin tavallisen liiman kanssa.




Asettele palanen ensin ilmassa paikalleen, koska kun se osuu liimaan, se ei lähde pois ehjänä. Tosin se ei haittaa vaikka siihen jäisi kurttuja. Ne saa pois sivelemällä hyvin kevyesti sormella kullan pintaa. Koko alue sivellään sormella tai ohuella siveltimellä paikalleen. Tässä vaiheessa on tärkeää, että sormi tai sivellin on puhdas ja kuiva. Laita seuraava palanen hieman edellisen päälle ja silittele varovasti päältä.



Vaikka kultaan jäsi pieniä reikiä tai pieniä alueita niin ei se haittaa sillä ne saa paikattua laittamalla lehtikulta liimaa ja pienen palan kultaa. Kun paikkaus on kuiva niin sitä voi alkaa silottelemaan kuivalla pensselillä kevyesti. Hiero kevyesti paikkoja joissa on paikka tai sauma niin kulta rapisee pois (näitä paloja voi vielä käyttää paikkoihin). Käy reunat kauttaaltaan läpi ja varmista, että työsi on kuiva ennen silottelua.





Laita mustetta korttipohjan reunoihin musteenlevittimellä ja laita kohoteippiä kuvan alle. Kullatun kartongin olen liimannut kiinni Mod Podgella korttipohjaan.




Valmis kortti on juhlavan näköinen ja saaja voi halutessaan tehdä siitä taulun.






Jos haluat nähdä millaisia muita ikonikortteja syntyi, niin löydät ne Paperilla-lehden blogista.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tampereen messuilla väkerrettyä

Tampereen messuilla askartelin useamman tunnin Paperilla-lehden pisteellä ja sain aikaiseksi tämän jouluisen kortin. Paperit, lumihiutale- ja tähtikoriste ovat joulukuun samat materiaalit haasteen materiaalit paketissa, johon on muuten vielä aikaa osallistua jos olet paketin hankkinut. Stanssattu kuva on Cottage Cutzilta.


005



008


009

tiistai 10. joulukuuta 2013

Jouluinen pöytäkoriste

Paperillan blogissa kerroin jouluperinteestäni, johon myös tämä pöytäkoriste liittyy. Nyt ajattelin kertoa, miten tämä pieni pöytäkoriste valmistui.

Alussa ajattelin tarvitsevani näitä tarvikkeita, kun työ eteni niin se myös muuttui ja tarvitsin hieman lisää tarvikkeita. Pöytäkoristeen pohja on 1mm paksuista puupahvia ja Cottage Cutzin stanssilla leikkasin ekokartongista kuvion.


009


Aluksi laitoin puupahvipalasten taakse reilusti 1mm paksuista kohoteippiä, jotta saisin koristeeseen hieman syvyysvaikutelmaa ja stanssatun kuvion kiinnitin Mod Podgella keskimmäisen puupahvipalasen päälle, jonka jälkeen maalasin koko työn gessolla.


014


Kiinnitin vielä Mod Podgella pitsin ja laitoin gessoa päälle. Annoin työn kuivua. Tämän jälkeen aloin työstämään kuvaa struktuuripastalla ja maskeilla saadakseni pintaan kuviointia.


015


026

Sitten oli aika maalata työ, käytin maalina Folk Artin Sky blue maalia. Maalin kuivuttua hieroin koristeen pintaan vielä metallivahoja, ripottelin kohojauhetta ja kuivasin. Glossyn avulla kiinnitin vielä pintaan lasimurskaa.


032

Jostain syystä en ollut tyytyväinen tässä vaiheessa työhöni. Ehkä siksi, että visioni työstä oli aivan erilainen. Päätin typistää taulua reilusti yläpäästä ja koristella sitä lisää.


038


Lopputulokseen olen tyytyväinen ja sehän on tärkeintä mukavan askarteluhetken lisäksi.



049

perjantai 8. marraskuuta 2013

perjantai 1. marraskuuta 2013

Ensimmäinen Paperilla-lehti on nyt ilmestynyt!

Ensimmäinen Paperilla-lehti on nyt luettavissa ja tuntuu aivan mahtavalta, koska lehti on pullollaan ihania jouluisia ohjeita ja ideoita tuleviin askarteluihin. Lehteä näpäyttämällä pääset suoraan lukemaan uutta lehteä.



Publication preview




tiistai 20. elokuuta 2013

Esittely Paperillassa ja kortti tohtorille

Tänään koitti minun vuoroni esittäytyä Paperillan blogissa ja tästä linkistä pääset suoraan sinne. Luvassa on myös ensimmäinen julkaisemani mixed media taulu. Siinä olen käyttänyt Imagine and do:n sketch kuvia.


013


Ja tässä tekemäni kortti tohtoriksi väittelevälle tehtynä Pion Designin papereilla.


003

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Paperillan toimituksessa

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneet olen päässyt mukaan toimittamaan syksyllä marraskuussa ensimmäisen kerran ilmestyvää Paperilla verkkolehteä. Paperilla on erikoistunut skräppäykseen, kortteihin ja muuhun paperiaskarteluun.



Olen tästä aivan innoissani ja puhkun intoa alkaa luomaan tätä ensimmäistä askarteluun erikoistunutta verkkolehteä. Kaikkea kivaa voin luvata lehden sivuilla ilmestyväksi ja lahjakkaan toimituksen monipuoliset askartelijat takaavat varmasti sen, että lehdessä tulee olemaan hyvinkin erilaisia ja inspiroivia juttuja sekä ideoita omiin askarteluihin.

Paperilla lehden sivuilla on vielä muutama päivä aikaa osallistua in ja out lista askartelutarvikkeista, joihin kaipaamme teidän mielipiteitänne siitä, mikä on tällä hetkellä in ja out askarteluissa. Vastanneiden kesken arvotaan Hyvää oloa skräppäyksestä-verkkokurssi.