Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heartfelt Creations. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heartfelt Creations. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Keväinen onnittelukortti

Ihastuin ensi silmäyksellä Heartfelt Creationin uusimpaan sarjaan Cherry blossom retreat. Tein keväisen kortin ystävälleni ja toivon, että kortti oli mieluinen. 


perjantai 31. elokuuta 2018

Kolme 60-vuotis korttia

Työpaikallani juhlittiin viime sunnuntaina yhteensä viittä 60-vuotis päivää ja tein kolmelle heistä kortit. Kahden muun sankarin kortin olen jo aiemmin julkaissut. Kokeilin kuvata tällä kertaa kännykälläni, joten kuvat eivät ole välttämättä niin hyviä kuin aiemmin.

Last sunday there was five birthdays in my workplace. I've published two of those cards in the spring but now I'm going to show you the last three cards.


20180820_083718


2018-08-31_05-01-44


20180829_115342


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Vanhanajan tunnelmaa ylioppilaskortissa

Tein jokin aikaa sitten tämän vanhanajan tunnelmaa henkivän ylioppilaskortin. Kuvat olen leimannut Heartfelt Creationin Sweet Peony ja Singing in the rain sarjan leimasimilla. Väritykset olen tehnyt Kuretake Clean color tusseilla.

004


Paljon onnea tuleville ylioppilaille!

tiistai 29. toukokuuta 2018

Yksinkertaisia onnittelu- ja ylioppilaskortteja

Innostuin Tarun taannoisen kurssin inspiroimana tekemään hieman yksinkertaisia (vähäkoristeisia) kortteja työtoverilleni ja tuleville ylioppilaille. Kaikkiin kortteihin olen käyttänyt Distress Oxide musteita, jotka ovat ehdottomia lemppareitani tällä hetkellä. Kukkakorteissa olen leimannut ensin Heartfelt Creationin Classic Sunflower leimasimella, lisännyt reunoihin Distress oxide mustetta ja sitten tiputellut erivärisiä musteita pinnalle.

005

009


015


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Eläkkeelle jäävälle kortti

Tein eläkkeelle jääneelle työtoverilleni kortin ja eilen hän sai sen, joten voin nyt julkaista kuvan siitä. Kortissa olen käyttänyt leimasimia ja papereita Heartfelt Creationin sarjasta Lush Lilac.




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ystävänpäiväkorttivaihto

Osallistuin  Facebookissa ystävänpäiväkorttivaihtoon ja olen saanut tiedon, että lähettämäni kortit ovat löytäneet perille. Tässä lähettämäni kortit, jotka olen tehnyt Heartfelt Creationin Singing in the rain-sarjan leimasimilla, stansseilla ja papereilla.


006

017

maanantai 5. helmikuuta 2018

Ystävänpäiväkortti

Viime aikoina on tullut askarreltua paljon, mutta suurinta osaa ei voi vielä julkaista. Tässä yksi korteista, jonka voin jo julkaista. Koristelin kuvaa mini prillsseillä ja sain sen sitä kautta hieman elävämmäksi.

021

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kummitytön lahja ja kortti

Tuunasin pahvisen valkoisen korurasian kummitytölleni lahjaksi ja samalla tein hänelle kalakortin. Kaikki leimasimet, stanssit ja paperit Heartfelt creationilta. Käyttämäni sarjat ovat Camelia Carnation, Young at heart ja kortissa Under the sea.


002


011


Sisältä rasia oli aika pelkistetty, jotta sinne laitettavat aarteet pääsevät oikeuksiinsa.


007


014

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 ensimmäinen kortti

Kun uusi vuosi alkaa alan aina haaveilla tulevasta keväästä. Vuoden vaihtuminen on portti kevääseen vaikka talvea vielä vietetäänkin. Tämä juuri valmiiksi saamani kortti henkii kevättä väreillään ja teemallaan. Paperit, kukkastanssit ja -leimasimet ovat kaikki Heartfelt Creationilta (Camelia Carnation-sarja). Kukat värjäsin Distress oxide musteilla ja keskelle laitoin vielä miniprills helmiä.


015


017

torstai 28. joulukuuta 2017

Top 10 vuodelta 2017

On aika katsella vuotta taaksepäin ja listata Top 10 askartelut tältä vuodelta. Tässä siis omat suosikkini:


 1. Petunialaatikko

Petunia laatikko 1


2. Kalakortti

005


3. Vauvakortti

vauvakortti


4. Onnittelukortti 60-vuotiaalle

60-vuotis kortti 2


5. Merikortti

Merikortti 2


6. Onnittelukortti äidille

055


7. Hääkortti

007


8. Kissamainen joulukortti

002


9. Suklaakorttirasia

010


10. Pakettikortit

005

maanantai 13. marraskuuta 2017

Jouluinen ikkunakortti

Joulukorttien lähetysaika pikkuhiljaa lähestyy ja korttejakin syntyy pikku hiljaa. Tämän kortin tein Heartfelt Creationin Festive holly ja Winters eve sarjojen papereilla ja leimasimilla.


009

maanantai 6. marraskuuta 2017

Jouluvaunu

Pimeneviin päiviin ja iltoihin sopii hyvin kynttilät tunnelman luojiksi. Tein jouluisen vaunun koristeeksi pöydälleni. Idean sain Heartfelt Creationin sivuilta, mistä ovat myös käyttämäni leimasimet ja stanssit.


005


011


006



003

perjantai 13. lokakuuta 2017

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Jouluaskarteluja

Viimeinen viikko on mennyt aika pitkälti flunssan kourissa, mutta nyt elämä alkaa jo pikkuhiljaa voittamaan. Innostuin koristelemaan suklaalevy rasioita (valmiita pohjia) Heartfelt creationin jouluisilla papereilla ja foamiran kukilla. En ole aiemmin tehnyt foamiran kukkia ja nämä ovat ensimmäiset tekeleeni. Ensimmäisessä rasiassa olen ison kukan leikannut Heartfelt creationin Sparkling poinsettia stanssilla ja pienemmät jonkin muun sarjan stansseilla (jonka nimeä en löytänyt). Alemmassa rasiassa kukat olen leikannut Poppy stamps Blooming poinsettia stansseilla.


007


008


009


010


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksyinen hääkortti

Innostuin Heartfelt Creationin juuri ilmestyneestä syksyisen sarjan papereista ja niiden inspiroimana tein tämän syksyisen hääkortin. Kukkaset värjäsin Distress oxide musteilla ja kukkien keskelle ripottelin mini prillsejä.


006

tiistai 5. syyskuuta 2017

Vanhanajan tyyliä joulukortissa

Tällä kertaa päätin tehdä vanhanajan tyylisen joulukortin muutamalla modernilla twistillä. Leimasimet, paperit ja stanssit ovat Heartfelt Creationilta. Ikkunaan tein hieman kolmiulotteisuutta laittamalla kalvon ikkunaan ja kohottamalla raamit kohoteipillä ylöspäin.


004

tiistai 29. elokuuta 2017

Sininen joulukortti

Viime aikoina olen ollut innostunut tekemään joulukortteja Heartfelt Creationin leimasimista ja papereista ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että olen saanut hieman jo uupuneen kipinän syttymään askarteluun. Väritykset tein tuttuun tapaan Zigin kuretake clean color tusseilla.


004

maanantai 21. elokuuta 2017

Joulukortti

Viime viikolla sain tehtyä toisenkin joulukortin Heartfelt creationin ihanalla Festive holly sarjalla. Väritykset tein tuttuun tapaan Zigin Kuretake clean color tusseilla.


004

tiistai 15. elokuuta 2017

Vuoden ensimmäinen joulukortti

Viimeinen lomaviikkoni tältä kesältä alkoin eilen ja nyt on hyvin aikaa askarrella. Sain eilen valmiiksi tämän vuoden ensimmäisen joulukortin Heartfelt Creationin Festive holly- sarjan leimasimilla ja papereilla. Väritykset tein Zigin Kuretake clean color-tusseilla.

002

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Onnittelukortti äidille

Tein äidilleni onnittelukortin Heartfelt creationin leimasimilla ja stansseista. Kukan olen leimannut ja stanssannut Under the sea-sarjan Tropical hibiscus leimasimilla ja stanssilla. Lisäksi leikkasin Border basics stansseilla kauniin aaltoilevan reunan. Väritykset tein Zigin Kuretake clean color tusseilla.


055