sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Loimaan askartelutapaaminen osa 1

Eilen 20 innokasta askartelijaa saapui Loimaalle askartelutapaamiseen ja pitkäaikainen haaveeni askartelutapaamisen järjestämisestä täyttyi. Oli mahtavaa nähdä teitä kaikkia ja erityisesti haluan vielä kiittää niitä ihmisiä, jotka olivat apunani ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen. Kiitos myöskin niille kaikille, jotka toivat mukanaan tarjottavaa. Tässä apulaisia aamupäivällä jo askartelemassa pöytien ja tuolien rahtaamisen jälkeen.

Rauman tytöt ja Merja


001

Kun kello näytti yhtätoista alkoi varsinainen tapaaminen ja jokainen esitteli itsensä kierroksella.


kaikki koolla 1


Kaikki koolla

Minnalta sain tuliaisena tämän kauniin lehtiön, joka on kyllä oikein kaunis. Kiitos tästä Minna!


026



Tapaamisen aluksi jaoin kaikille haastekuoret, joka sisälsi kaavat kolmeen mekkoon. Jokainen sai valita minkälaisen mekon valitsi, mutta mekon koristelu piti tehdä mieliväreillä ja -tyylillä.

Tässä omat mallikorttini samoista kaavoista.

022


024

Ja näin kauniita mekkoja sai porukkamme aikaiseksi, toinen toistaan kauniimpia. Muutama mekko jäi minulle, koska tapaamisesta lähteneet jättivät ne vahingossa esittelypöydälle. Lähettäkäähän minulle osoitteenne niin laitan mekon tulemaan sinnepäin.


010


Tapaamisessa oli mukana myös Klemmarikellari, josta tuli ostettua kaikenlaista kivaa tarviketta.


015


Karitan mekon tekemistä kävi moni ihastelemassa.


007

Mummeli ja Jasu vauhdissa.


013

Työn touhussa


005


Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka olitte tapaamisessa!

11 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Kivalta näyttää tuo teidän tapaaminen. Tuttuja "tyttöjä" talo täynnä. Mielettömän upeatunnelmainen kuva Mikosta ja Jonnasta. Kuvassa on kaikki elementit niin kohdallaan.

Hiipi H kirjoitti...

Kiitos Maissi täydellisistä järjestelyistä ja kiinnostavasta haasteesta! Oli tosi mukavaa askarrella yhdessä, nähdä toisten töitä ja sinun demoja.

Lumituulia kirjoitti...

Kiitos vielä kerran, mukava päivä oli, vaikka saldo jäikin yhteen korttiin.

Eija kirjoitti...

.. mä kyllä puran seuraavaksi oman mekkoni saumat, ei mennyt aivan putkeen, mutta eikö vanhoja vaatteita tuunattakkin yleisesti :)
Kiitos vielä uudelleen Maissi ja ihanaa kun jaksoit uurastaa eteemme. Olipa kivaa!

Unknown kirjoitti...

ihana maissi;) olitpa järjestänyt meille upean päivän. hienoa nähdä oikeita taitajia toiminnassa.
iso kiitos sinulle ja avustajillesi, jotka teitte päivästä huikean kokemuksen. mitkä herkut siellä olikaan ja meillehän maistui...

Karita kirjoitti...

Suurkiitos Maissi kivasta päivästä ja loistavasta järjestelystä :) Toivottavasti tapaamme Loimaalla vielä uudestaan :)

Minna kirjoitti...

Kiitokset ihanan tapaamisen järjestämisestä. Sun mekkokortit on upeita:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos maissille. Oli mukava tapahtuma ja oli tosi mukava nähdä blogeille kasvoja. Upeita töitä ja erilaisia kaikki.
T. Raija Loimaalta

Riina kirjoitti...

Kiitos Maissi upeasta tapaamisesta. Haaste oli mielenkiintoinen,joskaan ei ehkä aivan ominta minua.

Taru Jehkonen kirjoitti...

Ihanalta näyttää teidän tapaaminen. Harmi, etten päässyt, mutta aina ei vaan voin :D

minnap kirjoitti...

Kiitos Maissi hienoista järjestelyistä, oli oikein mukavaa!