sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Askartelukirppikselle menossa

Olettehan huomanneet, että Paperilohikäärme järjestää tiloissaan Tampereella kahden viikon päästä12.4. askartelukirppiksen. Olen nyt viikonlopun pakannut sitä varten, koska ensi viikonloppuna ei ole siihen aikaa. Tältä näyttää tällä hetkellä, ainakin yksi tai kaksi laatikkoa tulee vielä. Toivottavasti mahtuvat kaikki myyntipöydälle ;) Myyntipaikkoja on mahdollisesti vielä jäljellä, joten kannattaa kysellä niitä Paperilohikäärmeestä Elinalta ja tervetuloa ostoksille!







lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maalaisromanttinen ruusukortti

Tämän maalaisromanttisen kortin väritykset olen tehnyt kauttaaltaan Gelatos väreillä ja Faber-Castellin Big Brush tusseilla. Väritys on aika utuinen ja se on tehty Kraft kartongille. Kaikki kortin materiaalit ovat Paperellasta.


010


Materiaalit/Materials

Paperit/Papers Joy Kraft kartonki, My Mind's Eye Miss Caroline Howdy Doody paperilehtiö (kaikki paperikot ovat muuten nyt tarjouksessa)

Värit ja tussit/ Colours and pens




sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Yksinkertainen pääsiäiskortti

Tekemäni kortit ovat yleensä aika kerrosteisia ja runsaasti koristeltuja. Tällä kertaa päätin tehdä hyvin yksinkertaisen kortin. Ainoat koristeet siinä ovat kukat ja harso. Kaikki korttiin käytetyt materiaalit ovat Paperellasta lukuunottamatta tekstiä.

Usually I make layered cards with lots of details but this time I made something different. The only decorations in my Easter card are flowers and cheese cloath.





Materiaalit/Materials



Kukat/Flowers You Do Fresh Lemon


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Lintuaiheinen vintagekortti

Tämän lintukortin tein askartelevalle ystävälleni, joka viettää pian syntymäpäiviään. Huomasin tänään, että kortti on mennyt perille, joten kortin voi julkaista. Kortin kukat olen leikannut Sizzixin Tattered Flower Garland stanssilla ja laittanut reunoihin mustetta. Kaikki kortin materiaalit ovat Paperellasta.

Here's a vintagecard for my friend who's turning years in the next few days.





Muut materiaalit/ Materials



Kakkupaperi/Doily Nellie Snellen


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kukkakortti

Leimaus ja leimakuvien värittäminen on minulle näin vuosien jälkeen se ykkösjuttu askartelussa. Siinä voi kehittyä loputtomasti eikä koskaan ole valmis. Ihastuin tähän leimasimeen heti ensi katseella, koska siinä on hyviä pintoja väritettäväksi ja se sopii monenlaisiin kortteihin. Kiinnitin kuvan paperiin vain keskeltä, jotta sen reunat nousisivat kauniisti ylös ja toisivat lisää kolmiulotteisuutta. Ruusukuvioista kohokuviointia tehostin hennosti Gelatos väreillä. Kaikki kortin materiaalit nauhaa lukuunottamatta Paperellasta.

Stamping and colouring stamped images are still my number one favorite in crafting after many years. You can develop endlessly and you're never ready.








Materiaalit/Materials

Leimasin/Stamp Stampendous Bowl Bouquet

Väritys/Colouring Distress markers

Kohokuviointi kansio Sizzix Pom-poms & roses set

Gelatosvärit Tropical (hieroin tämän setin tuputtimella myös värin kohokuviointiin)

Koristekuvio leikattu Memoryboxin stanssilla

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pääsiäistipukortti

Olen kotosalla tämän viikon talvilomalla ja nyt on hyvin aikaa askarrella. Maanantain iloksi tein tämän keltaisen pääsiäiskortin. Kortin kannen kartongin kohokuvioin Sizzixin ihanalla Pom poms & roses setin kohokuviontikansiolla ja kukkien päälle laitoin Gelatos väriä, jonka levitin sormella. Käytin kolmea eri Gelatos sävyä. Kohokuvioidun kartongin reunoihin hieroin hieman Archival inkin Coffee mustetta musteenlevittimellä ja suihkutin lakkaa päälle. Kaikki kortin materiaalit tekstiä lukuunottamatta Paperellasta.

I'm on a vacation this week and have lots of time to craft. For Mondays joy I made this yellow easter card with embossing folder from Sizzix and Gelatos colours.



Muut tarvikkeet/Other supplies

Resiinikoriste/ Resin embellishment Prima Shabby Chic resin treasures-pääsiäinen


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Perhoskortin teko-ohjeita

Eilen Leimailutaivaassa demoilin perhoskortin tekoa ja erityisesti sitä, miten sabluunoita voi käyttää myös perhosten tekoon uudella tavalla.

Tässä kuva käyttämistäni välineistä








Värittelyissä käytin myös Faber-Castellin Big Brush kyniä, joilla syvensin varjoja.







Paperina käytin kraft ekokartonkia, jolle piirsin sabluunan läpi perhosen pieni pala kerrallaan ja pehmensin reunoja sormella ennenkuin jälki kuivui. Kannattaa kokeilla kynää ensin huomaamattomaan paikkaan, koska se ei toimi kaikilla pinnoilla (ei leviä).  Pohjavärityksen perhoseen tein Gelatos väreillä ja sormella levitin väriä sen paperille laittamisen jälkeen. Kun varjostukset olivat valmiit, leikkasin perhosen irti ja laitoin hieman liimaa siipiin. Tämän jälkeen laitoin Distress glitteriä liiman päälle ja ravistin liiat glitterit pois. Viimeisenä taittelin perhosen siivet ja liimasin tarratimantit kiinni.





Paperilla-lehden blogista löytyy kuvia Veeran demoilusta ja Elinan kurssista sekä kuulumisia Leimailutaivaasta!

Leimailutaivaassa

Vietin eilisen päiväni Leimailutaivaassa Masalassa ja oli aivan mahtava päivä. Demoilujen ohessa tapasin sekä uusia että vanhempia tuttavuuksia ja oli kiva jutella kaikkien kanssa. Oli mahtavaa saada myös palautetta niin omista töistä kuin Paperilla-lehdestä. Kuvia ei tullut siinä tohinassa otettua lainkaan, mutta tässä joitain mieluisimmista ostoksistani.



perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pääsiäismunan koristelua

Pääsiäinen on jo tulossa ja se tulee aina mieleeni kun ilmat lämpenevät ja kevään tuoksu tulee nenääni. Paperilla-lehden blogissa esittelin tämän pääsiäismunan pohjustavat työt ja täällä ajattelin esitellä koristelun teon vaiheet.




Aivan ensiksi valitsin erikokoisia keltaisia, valkoisia, oransseja ja ruskeita kukkia. Mallin näihin väreihin otin suurimmasta kukasta, joka määritteli aika pitkälti muiden kukkien värit. Ruskea väri sopii hienosti täydentämään ja rauhoittamaan muuten kirjavaa kukkamerta. Valitse ensin yksi pääkukka ja muut kukat, jotka ovat pienempiä kuin pääkukka. Käytä isoja kukkia harkiten ja pieniä kukkia tilkkeenä.




Lisäsin hieman ruskeaa tylliä ja niintä tekemään ilmavuutta asetelmaan. Ilmavuus on isommissa asetelmissa tärkeää, jottei se muodostu liian raskaaksi. Leikkasin tyllistä pieniä neliöitä ja otin kiinni sormilla neliön keskeltä, laitoin kukan tyven koloon liimaa ja tungin tikun avulla tyllin koloon tiiviisti.




Niintä revin pienen määrän, mytistin sitä käsissäni ja liimasin paikoilleen. Vanhensin munan reunoja lisäämällä hieman mustetta kylkiin. Tämän olisi toki voinut tehdä hieman aiemminkin ;) 




Pääsiäismunan sisälle laitoin hieman niintä ja suklaamunia. Nyt pikkulahja on valmis vietäväksi.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Pääsiäiskortti

Sain juuri valmiiksi tämän vuoden ensimmäisen pääsiäiskortin runsaine koristeineen. Alareunassa oleva pupu pääsiäismuna sylissään on Priman ihania uusia Resin koristeita. Ne löytyvät huomenna Paperellan hyllyiltä. Kaikki kortin materiaalit tekstiä lukuunottamatta Paperellasta.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Värikäs lintutagi

Innostuin viikonlopun aikana tekemään mixed media lintutagin. Siinä on väriterapiaa kaikille näin viikon alkuun. Taustan olen tehnyt Gelatos väreillä sekä taustapapereilla ja linnun väritykset taas tein Faber-Castellin Big Brush tusseilla. Mukavaa viikkoa kaikille!

Last weekend I got inspired by the spring and made this Mixed media bird tag. I used on the background Gelatos colours and coloured the images with Faber-Castell Big Brush pens.









keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Valkoinen rippikortti

Tein eilen valkoisen rippikortin. Kuvan väritin kolmilla väreillä Faber-Castellin Big Brush tusseilla, Gelatoksilla ja Distress markereilla. Gelatos väriä olen käyttänyt lähinnä pilkuissa sekä joissakin varjostuksissa ja taustassa.

Yesterday I made a white confirmation card. I coloured the image with Gelatos, Faber-Castell Big brush pens and with Distress markers.